tiistai 17. joulukuuta 2013

Stipendiaattiluokka jälleen Kuopiossa - ja Savon Sanomissa

Stipendiaattiluokka eli Pöljän koulun 5. luokka vieraili perjantaina 13.12. Kuopion korttelimuseolla. Käynnin teemana oli museon esinekokoelmatyöhön tutustuminen. Kuopion museon esinekokoelmista vastaava amanuenssi kertoi oppilaille esineen matkasta museoesineeksi, eli mitä kaikkea esineelle tapahtuu ennen kuin se on museon näyttelyssä esillä. Lopuksi oppilaat tutustuivat Korttelimuseon joulunäyttelyyn.

Savon Sanomat teki käynnistä jutun, jonka voi lukea täältä.


Korttelimuseon joulusta bongattiin myös nuuttipukki.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Rumpujen pärinää

Tänään 3B-luokka viimeisteli rumpunsa. Nyt luokalla on viisi hienoa rumpua käytössään "muinaismusiikin" luomiseen.

Rumpujen pahviset kehikot päällystettiin porontaljalla. Vasarat valmistettiin nahasta ja hirven luusta.

 
 






Oppilaat olivat kirjoittaneet äidinkielen tunneilla pienet kalevalamittaiset runot, joilla rummut vihittiin käyttöön. "Seremonia" pidettiin koulun omassa metsässä tunnelmallisena pakkaspäivänä.

 



Koristeluita varten luokka oli tutustunut kivikautisen kalliotaiteen kuva-aiheisiin ja loivat niitä noudatellen kuvioinnit, joiden ansiosta jokainen rummuista on oma, ainutlaatuinen taideteoksensa.

Saviastiat

Viimeinkin kuvia valmiista 6.-luokkalaisten tekemistä kampakeraamisista saviruukuista. Ruukut ovat hienosti näytillä vitriinissä koulun aulassa.




torstai 5. joulukuuta 2013

Stipendiaattiluokka ja Tulevaisuuden perinteenkerääjät -työpaja radiossa

Stipendiaattiluokan eli Pöljän 5. luokkien vierailuista Kuopion kulttuurihistoriallisella museolla 5.11. tehtiin radiojuttu, jonka voi kuunnella täältä. Samalla Kuopion museon henkilökunta kertoo Tulevaisuuden perinteenkerääjät -työpajoista.