tiistai 17. joulukuuta 2013

Stipendiaattiluokka jälleen Kuopiossa - ja Savon Sanomissa

Stipendiaattiluokka eli Pöljän koulun 5. luokka vieraili perjantaina 13.12. Kuopion korttelimuseolla. Käynnin teemana oli museon esinekokoelmatyöhön tutustuminen. Kuopion museon esinekokoelmista vastaava amanuenssi kertoi oppilaille esineen matkasta museoesineeksi, eli mitä kaikkea esineelle tapahtuu ennen kuin se on museon näyttelyssä esillä. Lopuksi oppilaat tutustuivat Korttelimuseon joulunäyttelyyn.

Savon Sanomat teki käynnistä jutun, jonka voi lukea täältä.


Korttelimuseon joulusta bongattiin myös nuuttipukki.

2 kommenttia:

  1. Ihan mahtavaa että luokka pääsee tutustumaan museotyöhön. Jos minulla olisi ollut tuollainen mahdollisuus, olisi opiskeluelämä ehkä jo valmiimmassa vaiheessa kuin tällä hetkellä :P Mutta kun kaikista ammateista ja aloista ei voi nuorella iällä tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oppilaat pääsevät hankkeen aikana myös itse saattamaan esineitä ja muita aineistoja museoon, kun heidän kevään aikana tekemänsä nykypäivän tallentamisen hankkeet edistyvät - niistä tallennetaan koonti Siilinjärven museoiden arkistoon ja esinekokoelmiin.

      Poista