perjantai 13. syyskuuta 2013

S A V E N A I K A -työpajassa Kuopion korttelimuseolla

Pöljän koulun ykköset ja kakkoset aloittivat pamuilun tutustumalla kivikauden taiteeseen museoamanuenssin pitämällä oppitunnilla. Painopisteenä on kalliotaide. Oppilaat tutustuivat Suomen kalliotaiteen yleisimpiin kuva-aiheisiin ja siihen, mitä kalliotaide on ja mitä kivikauden taiteesta ylipäätänsä tiedetään.

Jälleen kerran oppilaat yllättivät museoamauenssin fiksuilla, tarkkaavaisuutta osoittavilla kysymyksillään. Varsinkin kakkosluokkalaisten kanssa olisimme voineet keskustella kalliomaalauskuvista kevyesti vaikka koko koulupäivän. Oppilaidet omat tulkinnat ja ajatukset kalliotaiteen kuvista olivat niin hyviä, että taitaa Pöljällä kasvaa monta tulevaa esihistorian tutkijaa.

Sattui niin somasti, että Kuopion korttelimuseo järjesti kuluvalla viikolla heillä parhaillaan esillä olevaan K Ä S I L L Ä -näyttelyyn liittyviä S A V E N A I K A -nimisiä taidetyöpajoja koululaisille:

"Korttelimuseon kouluille suunnitellussa savityöpajassa S A V E N A I K A työstetään savea ja luonnonmateriaaleja K Ä S I L L Ä –näyttelyn taiteilijoiden ohjauksessa. Lisäksi ryhmä voi tutustua opettajan johdolla Korttelimuseon vaihtuvaan K Ä S I L L Ä -näyttelyyn."
Lähde: Kuopion korttelimuseo.

Työpajaa vetävät taiteilijat tukivat upeasti pamu-hankettamme räätälöimällä meille esihistoriaan liittyvän savityöpajan, aiheena savisoittimet. Teimme eilen upean retken Pöljän ykkös- ja kakkosluokkalaisten kanssa Kuopion korttelimuseolle, jossa kaikki oppilaat osallistuivat työpajaan ja pääsivät myös tutustumaan museoon ja K Ä S I L L Ä -näyttelyyn.

Savityöt ovat parhaillaan kuivumassa ja polttoa odottamassa, joten valmiista töistä kuvia vasta myöhemmin. Tässä kuitenkin muutama kuva niiden tekemisestä.

1.-luokkalaisten "viestisoitin": 

 

 
2.-luokkalaisten soivia palloja: 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti